MikkoAhola

Kirja unilääkkeenä

Liian vähäinen nukkuminen ja erilaiset unihäiriöt ovat yksi suurimmista vaaroista nykyihmisen terveydelle. Esimerkiksi amerikkalaisten kansakuntana arvellaan unilääketieteen edustajien mukaan nykyisin nukkuvan yhden tunnin yössä liian vähän. Liian vähäinen uni johtaa erilaisiin kehon sairauksiin, lisäten esimerkiksi verisuonitautien riskiä. Samoin riskit liikenteessä kasvavat huonon nukkumisen seurauksena.

Amerikkalaiset eivät tosin lue kirjoja, mikä selittää sen, että ihminen voi elää lähes koko aikuiselämänsä kroonisessa univajeessa.

Lukemista harrastavat tietävät kokemuksesta, että univaje ja lukeminen eivät sovi yhteen. Kirja voisi hyvin olla myös luonnollinen unilääke, ja auttaa nukahtamisongelmien ratkaisussa. Moni käyttääkin kirjaa illan rentouttajana ja avaimena  uneen pääsyyn.

Unilääkekirjan valinnassa on kuitenkin omat ongelmansa. Jos valitsee liian jännittävän kirjan, niin voin huomata, että onkin vielä neljältä aamuyöllä valveilla jännittäen kirjan loppuratkaisua.

Paras valinta olisi tietenkin tylsä kirja. Tylsän kirjan ongelma on kuitenkin se, että siihen ei viitsi tarttua, vaan mieluummin yrittää nukahtamista vaikka ilman kirjaa.Tylsä kirja jää lopulta työpöydälle, pari kertaa avattuna.

Moni on oppinut käyttämään äänikirjoja nukahtamisen apuvälineenä. Etuna on mm. se, että huone voi olla täysin pimeä vuoteeseen mentäessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän jkas kuva
Joonas Salminen

Tenttikirjoja jossain vaiheessa tuli käytettyä enemmän ja vähemmän tarkoituksellisesti unilääkkeinä. Toimivat kuin halolla olisi lyöty päähän. Kiinnostus itse luettavaan asiaan korreloi varmasti jossain määrin siihen miten hyvin lukija sinnittelee hereillä univajeesta huolimatta.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kirja on sivistävä unilääke ilman haitallisia sivuvaikutuksia. Tätä totuutta eivät unilääketehtailijat halua kuulla. Hyvä avaus, Mikko.

Jyri Terttu

Monet radio-ohjelmatkin toimivat.

fabu land

Jos on kaveri siellä kotona, niin sellaistakin kivaa petipuuhaa kuin toiselle lukeminen voi harrastaa.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kyllä minä olen elämässäni varonut sitä, että en ota kumppania, jonka puhumista kuunnellessa nukahdan ;-)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Itselle ei oikein kirjat toimi

Otan kirjan karvaiseen käteeni ajatellen että luen vain hetken ja seuraavaksi huomaan että on aika mennä töihin
Elikkä unet jäävät kokonaan pois

Jotenkin jumitun jopa monesti luettuun kirjaan kiinni enkä
lopeta ennen aamunkoittoa

TV sen sijaan on kuin kätkyt jossa keinuen paksukainen pian kuorsaa
En sitten tiedä olisko ohjelmien taso vai mikä mutta takuuvarmat unet tuo töllötin tarjoaa aina kun yritän tutustua sen tarjontaan

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Tämä on yksilöllistä. Aikaisemmalla urallani toimin jonkin aikaa unitutkimuksen parissa, ja silloin yhtenä ihmisryhmänä erottuivat ne ihmiset, jotka säännöllisesti nukahtivat kesken elokuvan tai TV-ohjelman. Joukossamme on ihmisiä, jotka eivät yksikertaiseti voi katsoa elokuvia, koska säännöllisesti nukahtavat aina kesken elokuvaa, tai jopa lyhyempää TV-ohjelmaa.

Samanlainen ihmisryhmä ovat ne, jotka automaattisesti nukahtavat ollessaan auton matkustajina. Ollessaan itse kuljettajina nämä ihmiset eivät onneksi nukahda.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Totta muuten tuokin
Minua on siunattu ns hyvillä unenlahjoilla ja nukahdan paikkaan kuin paikkaan...Esim autossa kyydissä ollessani se on kops vain ja hyvää yötä

Se taas että en nukahda ajaessa on positiivinen asia kun ajan autoa työkseni
Voisi tulla paha poppa jos siinä torkahtaisi

Jouko Koskinen

Useimmat kirjat hyllyssäni tai lainaamani varsinkin vaativat
hereilläoloa (lukiessa!)

Telkkari nukuttaa paremmin - tänään "Laukaus tehtaalla"
nukuttaa takuulla ensimmäisen puolituntisen aikana.

Jos roikun täällä sen ohi niin sitten "Mentalist" saa sammuttaa
tajunnan. Kapula lähettyville ettei valveudu sitä etsiessä.

Käyttäjän jannepirinen kuva
Janne G Pirinen

"Tylsä kirja jää lopulta työpöydälle" viittaa siihen että unta metsästetään työpaikalla. Onhan minullakin noita tuollaisia työpaikkoja ollut. Nyttemmin kirjat jäävät kyllä yöpöydälle.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola
a s

Miten olisi tylsä blogi unilääkkeenä? Siihen kun saisi patentin, niin olisivat rahahuoletkin ohitse.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Tänä aamuna heräsin, ja mietein siinä sängyllä maatessani, nousisiko ylös, vai nukkuisiko vielä. Koska oli hyvää aikaa, annoin itselleni aikaa odottaa, ja nukahdin taas uudelleen. Nukuin ehkä parikymmentä minuuttia, ja sitten heräsin taas. Taas oli valinnan tilanne, nukkuako pidempään vai noustakko? Loikoilin siinä katsellen kattoa, sillä aurinko oli jo noussut ja valoa siivilöityi verhon lävitse huoneeseen.....

Voisi järjestää kilpailun, kuka pystyy kirjoittamaan tylsintä kirjoitusta. Taitolaji sekin.

Ville Karppinen

Juha Urosen linjoilla mennään, eli lopputulos on vääjäämättä se, että unta saa entistä vähemmän jos lukee kirjaa.
Koska itse olen erittäin huono nukahtamaan ja mikä tahansa häiritsevä/kiinnostava tekijä pitää minut hereillä, ei tästä taida olla omassa tapauksessani ainakaan apua - saatan myös hyvinkin miettiä kirjan tapahtumia pitkäänkin, tai inspiroitua kirjasta, joka taas omalta osaltaan heikentää unen tuloa, kun ajatusta pukkaa aivoista.

Olen aina ihmetellyt miten jotkut pystyvät nukahtamaan television ääreen? Eivätkö he keskity katsomaansa, vai miten ihmeessä se on edes mahdollista?

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Omalla kohdallani sillä nukahtamiselle voi olla jotain tekemistä TV-tarjonnan loistavuudella :)

Jos hereillä haluan pysyä niin tarjolla pitää olla joko hyvä elokuva, sarja tai jääkiekkoa...Muuten olen todennäköisesti unessa tai lukemassa

M N

Avaisitko hieman tätä amerikkalaisiin kohdistuvaa kirjoitustasi.

Minulla on kovin erilaisia kokemuksia sikäläisestä suhtautumisesta kirjallisuuteen niin koululaitoksen kuin tavanomaisen elämänpiirin puolelta neljännesvuosisadan aikajänteellä, ja ihmettelen miksi näin lyhyen tekstin sisällä viittaat kahdesti nimenomaan amerikkalaisiin.

Tokihan esitetyille väittämille on jonkinlainen tilastollinen pohja - oletan -, mutta eiköhän univaje tai lukuharrastus ole jotakin yleismaailmallista luonteeltaan.